Hey, it´s Me!

Täällä taas ollaan, ei ihan vielä pirteänä kuin peipponen mutta melkein! Neljä päivää sängyssä, viirus, se iski lopulta minuunkin. Nyt popsin antibiootteja, ei auta mikään muu. Mistä huomaa, että alkaa vähitellen toipua? Kun näkee ikkunasta iloisen hölkkääjän ja tuntee jaloissa pienen vipinän... kun alkaa tekee mieli leipoa....kun näkee pölykerroksen telkkarin päällä... kun komentaa lasten tai miehen aamulla hakemaan tuoreita sämpylöitä....ihania asioita toipilaan silmissä! Ja ystävät, huomenna leivotaan ja annetaan Kitchen Aidille kyytiä, jep! Tulkaa huomenna katsomaan!

Here I am again! Not full in life but getting there! Four days in bed, the virus caught finally this woman as well, despite of all smoothies and healthy soups, what can you do, just surrender! How do you notice that you are getting better? When you see a happy runner from your window and you get that feeling and longing in your feet...when you want to bake...when you see dust all over the place....when you tell a family member to go and get fresh bread in the morning...all these wonderful things in the eyes of a convalescent. And tomorrow girls it´s baking time! My Kitchen Aid is standing still and abandoned, longing for some action, yes!